Teron Kitarahuolto, Tero Puotiniemi


Ensimmäinen kitara, siitä se kaikki alkoi. 13-vuotiaana sain lahjaksi vanhemmiltani ensimmäisen sähkökitaran, Metallica oli silloin se juttu. Soittaminen kuitenkin jäi tauolle kunnes sai uuden kipinän myöhemmässä vaiheessa elämää.

Ammatiltani olen sähköpuolen elektroniikka koulutuksen saanut.
Lukuisat eri harrastukset ovat kehittäneet kädentaitoa sekä tietoa erilaisten materiaalien käsittelystä.

Viimeisen 10 vuoden ajan olen korjannut ja huoltanut omia sekä tuttujen soittimia, siitä ajatus syntyi että tätähän voisi tehdä työkseen.

Syksyllä 2022 ajatus omasta yrityksestä sai tuulta purjeisiin usean eri ihmisen rohkaisemana. Kiitos siitä heille, muuten en varmaankaan tätäkään kirjoittaisi.

Homma lähti vauhdilla etenemään ja pian olikin jo ensimmäiset asiakkaat ottaneet yhteyttä. Nyt on vuosi kulunut siitä kun yritys starttasi ja n. 80-soitinta on käynyt huollossa. Kysyntä yllätti ja kiirettä onkin riittänyt sopivasti, pian huomasinkin suunnittelevani yrityksen laajentamista.

Verkkokaupan avaaminen on luonteva jatkumo yrityksen kehitykselle ja se mahdollistaa asikkaiden paremman palvelun.

Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan!

Nähdään pajalla!